SUKUPOLVENVAIHDOS

Rakennusliike Laaksokunnas Oy:n nimellä rakentamista on tehty 90-luvulta lähtien ja Matti Laakson johtama yritystoiminta on jatkunut yli 40 vuotta. Vuosien mittaan on valmistunut yli 2000 asuntoa ja muita rakennuksia kuten junanpesuhalli, jätevedenpuhdistamoita, pankkirakennuksia ja kunnanvirastoja, seurakuntarakennuksia, teollisuus ja -liikerakennuksia sekä sairaala-palvelukeskusten rakennuksia.

Liiketoiminnan perustana ovat olleet ja ovat edelleen ammattitaito, tuotteet asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja korkealla laadulla. Rakentamisen laatu on ollut korkealla eikä takuukorjauksia ei ole kertynyt. Laadun tekijöinä ovat työntekijät ja alihankkijat, jotka ovat tehneet työnsä kuin olisivat tehneet itselleen asuntoa.

Rakennusliike Laaksokunnas Oy jatkaa toimintaansa kuten tähän asti ja tavoitteena on käynnistää uusia rakennushankkeita lähiaikoina. Rakennusliike omistaa Forssan keskustassa parhaat rakennuspaikat määrältään yli 5 000 kerrosneliömetriä. Lisäksi muuta tonttivarantoa on runsaasti ja uusia hankeaihioita etsitään aktiivisesti.

Uudet omistajat ovat Karoliina ja Samu Sippola, hallituksen jäseninä ja Samu toimitusjohtajana. Samun tausta on rakentamisessa, Karoliinan taloushallinnossa ja -johtamisessa. Molemmat ovat toimineet jo aiemmin yrittäjänä.

”Ajatuksena on jatkaa Laaksokunnaksen perinnettä ja rakentaa kaunista sekä laadukasta asumisympäristöä. Yhtiön arvojen ylläpitäminen on tärkein tavoite ja näihin arvoihin on hyvä nojata. Olemassa oleva rakennusoikeus erinomaisella sijainnilla antaa hyvät lähtökohdat toiminnan jatkamiselle. Uudet vastaavan kaltaiset kohteet johdattavat toiselle 40 vuoden toimintajaksolle. Kiitokset Ainolle ja Matille kaikesta!” kertoo yhtiön uusi toimitusjohtaja Samu Sippola.

Lisätietoja antaa

Matti Laakso, Rakennusneuvos        Samu Sippola, Toimitusjohtaja

0502373                                                  0453164600